tiistai 24. heinäkuuta 2012

Ensimmäiset treenit takana ja kohti kisoja!


Nyt on meitin ensimmäinen yhteinen treeni takana! Aamulla saavuin jo aikaisin tallille ja laitoin Villen kuntoon. Ville oli sopeutunut oikein mallikkaasti ja totesin taas tuhannen kerran miten hieno ori se on! Nyt aloitetaan vain kuntokuurilla että saadaan herralle hyvät lihakset ja mennään kohti kisakenttiä. Kuntoon laittaminen onnistui oikein mainiosti, ei ollut mitään ongelmia. Uusi koulusatula pitänee hommata jossain vaiheessa, mutta se sitten joskus, vanhalla nyt päästään hyvin aloittamaan.

Hieman piti orin pörhistellä naapuritarhan tammoille, mutta pääasiassa se käyttäytyi oikein mallikkaasti. Kentällä kipusin vaivaisesti selkään, rauhassa ja maltilla, niinkuin olin tämän homman ajatellut menevän. Iso poitsu oli kuitenkin niin hieno ettei edes sanonut mitään! Aloitin ihan perus käyntityöskentelyllä, siitä sitten lisäillen pätkiä ravia, siirtymisiä ja lopuksi vähän laukkaa. Ihan vain että sain avut läpi ja kaikki askellajit kuulolle. Kyllä huomasi ettei vielä ole ihan kaikki lihakset ja muut kohdillaan, mutta eiköhän ne tässä pikkuhiljaa ala kasvaa kun aloitetaan treeni!

Ja koska kaikki tuntui heti menevän hyvin, on aika alkaa metsästämään valmennusta. Niinpä soittelen tässä hieman eri valmentajille ja katsotaan mihin päädytään. Lisäksi innostuin näin hyvin menneestä alusta ja päätin että voisi tästä sitten etsiä jotain pieniä ja helppoja kisoja aluksi. Kyllähän herralla on potenttiaalia aina sinne Vaativaan asti koulussa, esteistä ja kentästä puhumattakaan, mutta annetaan nyt rauhassa kasvaa. Hyvä siitä vielä tulee ja omistaja on oikein onnellinen!

Näihin tunnelmiin, wipii!

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Tervetuloa kotiin Ville!


Tänään saapui uusin hankintani, 5 vuotias suomenhevosori Ville kotiin! Ville viettää nyt ensimmäiset kuukaudet laitumella täällä kotitilalla, samalla kun etsitään hyvää paikkaa. Kaikki sujui oikein mallikkaasti ja kyllä sai taas olla ylpeä ostoksestaan. On se poika niin hieno ja hienommaksi vaan tulee kokoajan.. Pikku hiljaa aloitetaan sitten treenaaminen ja katsotaan miten päädytään. Joskus saatan vaikka innostua kirjoittamaan siitä miten Ville minulle päätyi, mutta se on tosiaan tarina erikseen.